Paikka auringossa

Jonnekin pitäisi kuulua, jossain pitäisi olla paikka joka on minun. Onko se pelkkä kuvitelma, haave? Sitä näyttää kuitenkin tapahtuvan tällaisena aikana; ihmiset alkavat (niillä, joilla on siihen mahdollisuus) hakeutua pois alavilta mailta, paikoista, kaupungeista, joissa alkaa olla ahdasta. Mistäkö tiedän? Tulivat vastaan Eurooppatie 45:lla - ihmettelin hollantilaisten määrää Dalslannista tullessani ja sinne mennessä. Luin sitten lehdestä, että Värmlantiin on muuttanut kokonainen hollantilaisten yhdyskunta n. 500 henkilöä - ei ehkä kuulosta paljolta, aikaa kuitenkin tuosta on jo muutama vuosi ja heidän määränsä lienee lisääntynyt. Eurooppatiellä heitä näkyy liikkeellä vähintäänkin yhtä paljon kuin tuolloin.

Lehtiartikkelissa kerrotiin, että he olivat luoneet Värmlantiin "elämyskeskuksen" lisukkeineen. Euroopan tiheästi asutuissa keskuksissa ihmiset kaipaavat tilaa ympärilleen.

Näinkö käy, että pohjolan harva-asutetuilta seuduilta kaupunkiin muuttavat tekevät tilaa Euroopan tiheästi asuville? Jotenkin tuntuu nurinkuriselta, mutta sellaistahan maailman meno taitaa olla.

No maallehan vetää myös täkäläisten mieli - ainakin kesäisin. Siis jos aurinko jaksaa paistaa. Muutenhan sen perässä lennetään Thaimaata myöten. Keväällä, ollessani koulussa työ hommissa, eräs opettajista totesi, että useat lapsista eivät koskaan olleet käyneet Tukholmassa, mutta Thaimaa kyllä oli tuttu.

Ehkä meillä on kaipuu muualle. Paratiisiin kenties.

Paikkaan, joka on unelma.

Night in white satin

Näitä upeita lämpimiä öitä, kun kesä on kauneimmillaan. Elämä maistuu. Hyvältä. Oikealta.

Poikasena usein heräsin kesäaamuina ihmettelemään maailman kauneutta. Täällä puolen lahtea tulivat poliisit kyselemään mitä yöllä pihalla juoksin. Äänekoskella ei siihen väkeä virkavallalla riittänyt. Silloin. Tuskin nytkään.

Maailma on niin monen näköinen. Joskus miettinyt näkeekö kukaan sen kauneutta.

Siihen aikaan, kun isä lehden osti

Kävin ostamassa lehtiä. Useamman. Syystä, että astui uusi laki voimaan. Hallinto-aluetta suomenkielen osalta laajennettiin keski Ruotsiin. Halusin lukea mitä lehdet asiasta kirjoittivat. Eivät mitään. Nettilehdissä näin Hesarissa eilen maininnan asiasta.

Hiljaista on.

Vähemmistöasema tässä maassa on tilkkutäkki. Kotokylässäni en ole vähemmistöön kuuluva, mutta jos sattuu keikka Eskilstunaan, niin soittelemme siellä vähemmistöbändinä. Kotona taas olemme kunnon siirtolaisia niin kuin asiaan kuuluukin. Enää ei puutu kuin että Skoone tunnetusti muukalaisystävällisenä seutuna liittyy vapaaehtoisesti hallintoalueeseen, niin Ruotsi voi alkaa toteuttaa raidallista vähemmistöpolitiikkaa.

Naurettavaa, mutta kun ei naurata.

Tällä viikolla on kahteen otteeseen joutunut huomaamaan, että suhtautuminen meihin siirtolaisiin on muuttumassa nihkeäksi. Merkkivuosi 1809, eli kaksisataavuotismuistelot siitä kun oltiin yhtä maata ja yhtä kansaa, ei kiinnosta pätkääkään ruotsalaista. Kokouksessa eräs virkamies loihe lausumaan, että nämä ovat jotain sellaista mitä ylhäältä päin meille tyrkytetään. (Kustaa Vaasan ajoista lähtien)

Toisessa tapaamisessa ilmeni - jälleen kerran - ettei tänään enää olekaan halpaa työvoimaa, jonka verorahoilla palveluja maksettaisiin. Huono uutinen sille halvalle työvoimalle, joka aikoinaan tuli tänne useamman herrahissin rakentamaan. Ja joka nyt alkaa olla erinnäisten palvelujen tarpeessa. Halpaa työvoimaa ei tässä maassa enää tarvita - halvat työt on siirretty sinne missä ne tehdään halvalla.

Mitä tehdä?

En tiedä.

Tulee mieleen vanha neukkuvitsi järjestelmän toimimattomuudesta: politbyroo istui junassa, joka pysähtyi. Konduktööri laitettiin ottamaan selvää miksi ei juna kulje. Tämä palasi mukanaan tietoa, ettei tarkkaa tietoa ollut. Niinpä hänet vastavallankumouksellisena likvidoitiin. Kaikkihan tiesivät, että tieto oli valtaa. Vaan eipä kulkenut juna siitä huolimatta. Odoteltiin tovi, juna ei kulje; päätettiin, että konduktööri rehabilisoidaan. Vaan juna seisoi. Tilanteen ratkaisemiseksi politbyroo teki päätöksen: vedetiin verhot ikkunoihin ja kuviteltiin, että juna kulkee.

Seuraava kriisiala lienee sanomalehdet. Tällaisia hulluja kuin meikäläinen, joka ostaa useamman lehden etsiäkseen uutista, jota ei ole on harvassa.

Netti on ajanut siinäkin paperilehden ohitse. Kuka ostaa tai tilaa lehteä pääkirjoitus- kulttuuri- ja sarjakuvasivujen vuoksi joutuakseen viemään paperinkeräykseen kilon idolspaskaa, jonka vuoksi sanoi irti tv-lupamaksun? Ei kukaan!

Uutiset kertovat, että kotikylän autotehtaalla olisi ostaja. Mielestäni oikea, jos autoja nyt yleensä pitää myydä. Eikun BMW:n kanssa kilpailemaan niistä joilla on vielä rahaa. Ja halua ajaa Autolla.

Kesäkö?

Niin, kesäkin kävi. Tätä lukiessanne on palattu kylmään alkukesään, tai kenties loikattu suoraan syksyyn. Yksi varma kesän merkki on bensanhinnan kohoaminen. Ihminen kun ei vaellusvietilleen mitään voi - kesällä on päästävä kulkemaan maksoi mitä maksoi. Ja sen ovat myös öljy-yhtiöt ymmärtäneet. En nyt jaksa kaivella netistä raakaöljyn maailman markkinahintoja; uskoisin kuitenkin, että ollaan vielä kaukana vuoden takaisista huippulukemista, jolloin hinta huiteli 140 dollarissa tynnyriltä. Silloin bensan litrahinta kävi yli 14 kr, mutta ei laskeutunut takaisin läheskään samaa tahtia kuin raakaöljyn hinta. Viereisen kuvan viestiin törmäsin käydessäni viikonvaihteessa tankkaamassa Renuropposeni, kun oli jonkinlaista hintakilpailua kotikylässäni. Sekin tahtoo olla ihmeen yksituumaista oli sitten mikä bensa-asema hyvänsä. Mutta onhan se hyvä, että markkinatalous toimii.

Kuten tarkkaavainen lukija on huomannut ei päivittämis-tahdissani ole kehumista. Enää en voi syyttää töitäkään, hommat koulussa tyssäsi väkeä kun irtisanotaan muutenkin, eli joutoväkikin saa lähteä. Eihän se vakituinen paikka ollut, mutta siitä huolimatta veti haikeaksi, kun jouduin lopettamaan. Varsinkin kun Julius, pari viikkoa ennen kuin sain tietää, että työt loppuu, loihe lausumaan pelatessamme Ellens blomsterspel - korttipeli, jota suosittelen kaikille kouluikäisten lasten vanhemmille - "Ilkka, du är snäll. Jag älskar dig!"

Menin sanattomaksi.

Viimeisenä päivänä pidin lapsille konsertin, oikein kansainvälisen sellaisen: suomeksi lauloin Päivänsäde ja menninkäinen, ruotsiksi Vem kan segla förutan vind ja enkuksi oman kappaleeni. Suosio oli hyvä. Iltapäivällä odotellassani kotiin lähtöä tulivat ekaluokan tytöt pyytämään, että laulaisin uudelleen. Ihmeekseni he pyysivät uusintana Päivänsäde ja menninkäinen-biisiä. Toki olin yrittänyt kääntää tekstin sanomaa heille laulaessani, mutta jotenkin kuitenkin kuvittelin lasten vierastavan suomen kieltä. Eli taas joutui ennakkoluuloni häpeään.

Voin toki selitellä päivitystahtini tahmeutta silläkin, että on ollut ikään kuin keikkarupeamat tässä männä viikonvaihteina: toissa viikonloppuna olimme Skövdessä ja Göteborgissa soittelemassa ja viime perjantai ja lauantai meni täällä kotikylässä soitellessa. Virkani puolesta olin lauantaina myös järjestelemässä täkäläisiä EU-vaaleja suomen kansalaisille. Mikään erinomainen hitti eivät vaalit olleet, mutta demokratiaan kuuluu myös äänestämättä jättäminen. Se vain käytännössä tarkoittaa sitä, että antaa päätäntävallan muille, pienille äärimmäisyysliikkeille, joilla tahtoo olla kyky värvätä äänestäjäkuntansa.

Itse en ole vielä päättänyt ketä äänestän, tai siis mitä puoluetta, täällä kun äänestetään listoja. Toki niissä voi merkata mieleisensä, mutta suurempaa käytännön merkitystä sillä ei taida olla, paitsi tietysti jos äänestysvilkkaus jää alhaiseksi. Valtaa vastustaakseni olen miettinyt Piraatti puolueen äänestämistä, tosin tuntuu, ettei sillä juurikaan taida olla merkitystä. Viime EU vaaleissa menestystä niittänyt Juni-lista on ollut kovin hiljaa ja kannatuskin on pudonnut lähes olemattomiin. (Selvennykseksi: en äänestänyt Juni-listaa viimeksi)

Niin, valtaa pitää vastustaa, mutta mitä keinoja meillä siihen enää on?

Telepatiaa

Huhtikuu tarjoili kesää, nyt vaihtunut oikuttelevaksi kevääksi, joka ilmeisesti sitten liukuu sateiseksi uuden kesän aluksi.

Eilen piti mainita, että innostuin siivoamaan parvekkeen, jonne oli vuosien varrella kertynyt yhtä ja toista roinaa: rikkoontuneita muovisia puutarhatuoleja, pari kirjahyllyä yms. irtonaista kamaa, jotka olivat turhaan odotelleet kuljetusta kierrätykseen. No, viime viikon alusta ilmestyi kortteliimme kontti, johon tällaiset laiskan sitkeät saivat kantaa romujaan. Kontti oli käytettävissä koko viikon; alku viikosta se pursuili tavaraa, joten en kehdannut sinne omiani lähteä kuskaamaan; (en siis ole ainut näillä kulmilla, joka on laistanut kierrätyskeskuksessa käynnit) puolen viikon jälkeen alkoi kontin täyttyminen osoittaa ehtymisen merkkejä, joten ryhdyin pervekkeen raivaukseen: muutama säkillinen roinaa ja muoviset tuolinresut lähtivät torstaina ja eilen aamulla sitten loput.

Sitähän piti juhlia. Roinan alta löytyi kaksi käyttökelpoista baden badenia, joista tosin puuttui istuintyynyt ja niinpä juhlan kunniaksi lähdin ostoksille. Jyskistä löytyi kohtuuhintaiset tyynyt, kävinpä ostamassa pullon Pernod`a ja sikarilloja siltä varalta, että pääsisin istahtamaan parvekkeelle nauttimaan alkukesän pehmeästä yöstä. Mutta, mutta... kuten alussa mainitsin ei kesä näytä kauneimpia puoliaan; tuuleskelee lähes pienen myrskyn tavoin. No, onpahan juhlan raamit valmiina.

Tainnut mainita, että meillä tyttäremme kanssa on telepaatinen yhteys. Tämä vahvistui viikolla, kun olin aloittanut siivousrupeamani ja eräs ilta Emilie ilmestyi nettiin ja tulin kehaisseeksi parvekkeen siivouksesta. Emilieltä pääsi nauru ja hän kertoi miettineensä juuri, että milloinkahan isäukko ryhtyy parveketta siistimään. Kävi mielessä, että voisihan tuo telepatia toimia isommissakin asioissa. Tai sitten se toimii.

Sarjakuvat

Vilkaistuani lehtien pääkirjoitusten otsikot selaan ulkomaan osastolle, mistä yleensä kiireen vilkkaa siirryn sarjakuviin. Lapsena mielsin ne lehden tärkeimmäksi anniksi. Nyt tiedän, että asia on näin.

Rip Kirby, piippu ja silmälasit - laulajaa lainatakseni: "tahdoin olla juuri sellainen / sitten kun mä vanhenen" - Masi ja mitä niitä oli? - kertoivat elämästä ja maailmasta konsanaan paljon enemmän kuin lehtien uutisosastot. Vanhetessani aloin perehtyä tarkemmin lehtien muuhunkin antiin: ulkomaan uutisiin, kulttuuri- ja pääkirjoitussivuihin. Tahdoin tietää mitä maailmassa todella tapahtui. Alkuun täällä Ruotsissa oli Hesari kieltä taitamattomana ainoa tiedonlähde. Silloin ei haitannut, että lehti tuli päivän pari myöhässä. Taannoin, ollessani netin kanssa kahden kotona tuntui, että putosin maailman menosta, jos en vähintään neljästi päivässä selannut läpi nettilehtiä.

Niin, lukutottumukset muuttuivat, mutta sarjakuvat eivät jääneet. Toki niidenkin kanssa tapahtui muutosta: Rip Kirby piippuineen ja salapoliisijuttuineen jäi: Masi vaihtui Jaska Jokuseen ja mitä niitä olikaan? Ruotsin kielikin tuli opittua ja täällä oli lehdissä toiset sarjakuvasankarit: Helge, Djurgåden ja muut. Tyttäreni opetti pitämään Rockysta ja Nemistä, tosin heidän kanssa tunnen itseni eh... vanhaksi. Kallen ja Hobben kanssa sen sijaan tunnen itseni kovinkin saman ikäiseksi. Dagens Nyheterin sunnuntain sarjakuvasivun Tuula mielestäni tekee enemmän työtä ruotsinsuomalaisuuden eteen, kuin kaikki seurat ja järjestöt yhteensä. Vielä on kehuttava satiiripiirtäjät: Jari, Karlsson ja Jouko - niitähän hehkutin usein kotisivullani - Ruotsin puolelta en ole löytänyt oikeastaan muita kuin Göteborgs Postenin PS:n. DN:ssä toki on myös satiiripiirtäjä, mutta häneltä julkaistaan kuvia harvakseltaan ja jotenkin miellän satiiripiirtäjä joka päiväiseksi ilmiöksi, joilta löytyy lohkaisu maailman menoon tuoreeltaan.

Ylempänä mainitsin nettiriippuvuudesta; nyttemin olen huomannut, että olen alkanut päästä siitä eroon. No, Kemppisen luen joka päivä, lehdet selaan ja käyn katsomassa onko tyttäreni kirjoittanut lisää seikkailuistaan, mutta siihen se tahtookin jäädä. Joku päivä sitten luin, muistaakseni GP:stä, mielenkiintoisen kolummin, siitä kuinka uudeksi ja mullistavaksi mainostettu netti on rapautumassa samaan muottiin kuin muutkin mediat; toistelee samoja asioita kuin kaikki muutkin. Kemppistä luen juuri siksi, että hän sanoo jotain muuta, kuin mitä joka päiväinen mediamyllytys pyörittää. Niitä sanojia kun tahtoo olla harvassa.

Ikävä puuta

Kuvan puu on koulun pihalta. Koulu lähellä, missä ennen asuimme.

Istutin muistaakseni ensimmäisenä keväänä asuntoon muuttomme jälkeen pihalle kirsikkapuun. Kysyimme hyvässä järjestyksessä taloyhtiöltä luvat jne. Pihamaa oli kovin ohut, huonomultainen ja puu kasvoi, jos sitäkään, kituliaasti. Kukki kuitenkin harvoilla ohuilla oksillaan vaaleapunaisia hentoja kukkia ja kastelin puuta ja toivoskelin sen juurtuvan sitkeästi maahan. Ja elättelin haavetta, kuinka puu joka vuosi kertoisi kevään tulleen.

Niin ei kuitenkaan käynyt.

Puu on kaadettu.

Kenties häiritsi taloyhtiötä; ei sopinut heidän rationaaliseen ajatteluun - oli tiellä kun ruohonleikkurilla piti piha parturoida.

Tai ehkäpä se ei yksinkertaisesti jaksanut kasvaa. Kuihtui pois ja kaadettiin.

Suomen suunnalta kuuluu tyytyväisyyttä siitä, että näin virustauti aikoina voitasiin vihdoinkin päästä eroon turhasta tuttavallisuudesta ja saisi mörröttää menemään koskettamatta toista. Joku hörveli ehdottaa kuitenkin, että pitäisi kättelyn sijaan viljellä ystävällistä ilmettä ja nyökytellä. Yök.

Amerikoissa puolestaan korkein oikeus on purkanut alempien oikeuksien tuomion, missä eräs tv-yhtiö vapautettiin vastuusta, kun Janet Jackson oli sattunut vilauttamaan rintaansa heidän ohjelmassaan. Yhtiön mukaan rinta näkyi kokonaista yhdeksän kuudestoistaosa sekunnin ajan ja tämä korkeimmillaan saattaa tulla maksamaan 4,3 miljoonaa kruunua. Tuntitaksaa tissin näkymiselle en jaksa edes alkaa laskemaan. Apua yhtiölle ei asiasta taida olla esim. maksullisen nettijutskan kautta, kun siellä se näkyy jo tiemmä ilmaiseksi.

Kohta alkaa mestareiden liigan matsi, jota siirryn katsomaan. Näyttäisi siltä, että kaikki hyvä ei siirrykään maksulliseksi. Maksajia taitaa tänä päivänä olla sen verran harvassa.

Lauantaina muuten selostin suorana nettipuhelimen kautta el clasico matsia tulevalle vävypojalleni Peruun, jota ikään kuin harmitti, kun ei sittenkään ollut sivistyksen ja jalkapallokanavien äärellä. Mukava oli toki jutella ja nähdä tytärtänikin, näillä vempeleillä kun onnistuu videopuhelutkin.

Pienistä puroista kasvaa isot joet

Pidän puroista. Ne herättävät minussa pikkupojan, joka haluaisi ryhtyä uittamaan kaarnalaivoja, rakentelemaan patoja. Kuvan purolla sitä voisikin tehdä, se juoksee tuolla tämän mäen ja kaupungin välisessä metsässä, missä liikkuu harvakseltaan ihmisiä.

Juttelen tässä samalla tyttäreni kanssa, joka on oleilemassa Perussa. Viestimme kulkevat msn:n kautta, viime viikolla juttelimme ääneen skypen välityksellä. Kenties kumminkin jotain hyötyä netistä ja tästä uudesta tietokoneestakin. Hän oli tavannut eteläkorealaisen joka oli kysynyt: "onko se totta että suomeksi pystyy sanomaan: kokko kokosi kokoon kokon ja että se tarkoitaa jotain?"

Maailma taitaa alkaa olla pieni.

Netti ja sen käyttö on ollut kovasti esillä viime aikoina. Viime viikollahan julistettiin tuomio täkäläisessä oikeudenkäynnissä netissä toiminutta piraattivälittäjää vastaan. Periaatteessa olen sitä mieltä, että tekijän pitää tekemisistään korvaus saada, mutta mutta... Tekniikan kehitystä paha mennä rukkaamaan takaisinkaan. Tai voisihan siinä tietysti olla ratkaisu päälle karkaavaan suurtyöttömyyteen: työttömät koulutetaan nettivalvojiksi seuraamaan, että netissä kaikki tapahtuu oikeuden ja rehellisyyden mukaan.

Oikeasti olen sitä mieltä, että suuret levy- ja elokuvayhtiöt, toimivat ikään kuin myöhässä. Niiden olisi pitänyt aikoinaan nähdä netin kehityksen seuraukset ja lähteä johtamaan (rahastamaan?) sitä. Nyt yritetään korjata tilannetta, kun huonot on jo housuissa. Netti ja sen luomat mahdollisuudet antavat aivan uudet lähdöt musiikin, kirjallisuuden, elokuvan ja kuvataiteentekijöille, lähdöt, joista meillä ei ole vielä aavistustakaan.

Väsyttänyt. Olisikohan se yhdistettyä koulu- ja kevätväsymystä? Viikko sitten teimme pitkästä aikaan kahden keikan putken Göteborgissa, kumpaisessakin paikassa lopetettiin soitot puoli kahden maissa ja kotona olin sitten kolmen tietämissä, eli väsyksi veti. Mennyt viikonvaihde oli vapaata, joka käytin yhdistettyyn sauna- ja maailmanparannusreissuun Dalslantiin. Siellä on rauhaisaa ja kaunista; huikaiseva öinen tähtitaivas, lämmin sauna, kylmä olut, lasilliset konjakkia ja sikarillot. Elämää ylimmillään.

Verolle pantavaksi

Suomessa on virinnyt keskustelu tv-luvan muuttamista veroksi. Saman suuntaista on mietiskelty myös lahden tällä puolen. Asian on ajankohtaistanut netin kehitys; tuota pikaa näyvät kaikki tv-lähetykset netissä ja silloin tv-lupa alkaa olla vanhentunut ilmiö. Netistähän kukanenkin maksaa mitä maksaa, mutta se mikä näkyy ja kuuluu netissä pitäisi olla "ilmaista". Kotomaassa astui kuun alusta voimaan nettipiraattilaki, jonka vaikutuksia jo hätäillään - nettsisurfaaminen tippunut, eli nettimainostajat ovat huolissaan; toisaalta lain vaikutuksia epäillään kovasti, siis pystyykö ketään sen avulla saada tiilenpäitä lukemaan. Tuskinpa.

Käytävässä keskustelussa on kovasti vannottu netin puolesta, kuinka "kaikki" löytäisivät sieltä "omansa" ja mahdollisesti jopa maksaisivat siitä. Mietityttää vain, että kuinka esimerkiksi tv-teatteri onnistuisi, tai konsertin taltiointi. Tekniikka, näyttelijät, teostomaksut jne. maksavat jonkun rahan. Pystytäänkö sellaisia summia kattamaan maksullisilla nettikanavilla? Järjestyksen ystävä varmasti huomauttaa, että eihän sellaisia ohjelmia sitten tarvita, joilla ei ole katselijoita. Voihan se tietysti olla niinkin, mutta kovin kävisi kuivaksi tarjonta, jos vain main streamia noudatettaisiin ja hengissä pysyisi vain tuotanto, jolla olisi x miljoonaa maksavaa seuraajaa.

Näin vähemmistöön kuuluvana olen vakuuttunut siitä, että esimerkiksi meillä suunnattu kotimainen tarjonta katkeaisi kerralla, jossa homma annettaisiin markkinavoimien käsiin. Siitähän on jo esimerkit olemassa: ruotsalaisista lehdistä ovat suomalaiset sivut kadonneet.

Netistä toki voisi löytyä vastaus ruotsinsuomalaiseen tekstimedian kehittämiseen, kysymys on vain kuka (sitäkään) ilmaiseksi tekisi?

Alkoi lyyti kirjoittaa kun osoitteen sai

Näin onnistuu jo kuvien siirtäminenkin. Pikkasen olen ylpee itsestäni.

Tänään alkoi koululla pääsiäisloma, mikä merkitsee sitä, että lapsia ei vapaa-ajanosastolla juuri ole. Aamupäivä meni monopolia pelaten; ensin pelaajia oli koko pöydällinen, sitten yksi ja toinen jäi pois ja lopulta pelasimme Kajsan kanssa kahden. Kajsa on siitä mielenkiintoinen pelajaa, että hän kovin mielellään venyttää pelien sääntöjä mieleisekseen ja hyödykseen. Eli varmasti likka tulee pärjäämään maailmassa, jos tuo tahti jatkuu.

Päivän puheenaihe on edelleen johtajien toilailut, ikään kuin sillä tämä lama laukeaisi. Olen aikaisemminkin maininnut, että syntipukkien hakeminen tietysti on luonnollinen reaktio, mutta toki kaipaisin syvällisempää keskustelua vallan hallinnasta, demokratian sisällöstä jne. Nehän tässä ovat hätää kärsimässä; populistiset puolueet nostavat päätään, kun "valtaa pitävät" möhlivät. Meneillään on pahin lama sitten 30-luvun. Meneekö jatkokin sitten samaan tahtiin?

J Karjalaisen biisi pyörii päässä, ei tämä http://www.youtube.com/watch?v=QEQectXffQA&feature=related vaan toinen paremmin tunnetilaani kuvaava, mutta ei tässäkään biisissä ole mitään vikaa.

Uusi alku

Vältä stressiä, äläkä ota turhia murheita. Eli tuumasin kotisivuni pitämistä uusiksi ja päätin mennä siitä missä aita on matalin: aloitan uuden jutskan ja toivottavasti helpomman. Eli tästä lähtien tuumailuni ja päivän kuvat - jahka ne tänne opin siirtämään - löytyvät täältä.