Sarjakuvat

Vilkaistuani lehtien pääkirjoitusten otsikot selaan ulkomaan osastolle, mistä yleensä kiireen vilkkaa siirryn sarjakuviin. Lapsena mielsin ne lehden tärkeimmäksi anniksi. Nyt tiedän, että asia on näin.

Rip Kirby, piippu ja silmälasit - laulajaa lainatakseni: "tahdoin olla juuri sellainen / sitten kun mä vanhenen" - Masi ja mitä niitä oli? - kertoivat elämästä ja maailmasta konsanaan paljon enemmän kuin lehtien uutisosastot. Vanhetessani aloin perehtyä tarkemmin lehtien muuhunkin antiin: ulkomaan uutisiin, kulttuuri- ja pääkirjoitussivuihin. Tahdoin tietää mitä maailmassa todella tapahtui. Alkuun täällä Ruotsissa oli Hesari kieltä taitamattomana ainoa tiedonlähde. Silloin ei haitannut, että lehti tuli päivän pari myöhässä. Taannoin, ollessani netin kanssa kahden kotona tuntui, että putosin maailman menosta, jos en vähintään neljästi päivässä selannut läpi nettilehtiä.

Niin, lukutottumukset muuttuivat, mutta sarjakuvat eivät jääneet. Toki niidenkin kanssa tapahtui muutosta: Rip Kirby piippuineen ja salapoliisijuttuineen jäi: Masi vaihtui Jaska Jokuseen ja mitä niitä olikaan? Ruotsin kielikin tuli opittua ja täällä oli lehdissä toiset sarjakuvasankarit: Helge, Djurgåden ja muut. Tyttäreni opetti pitämään Rockysta ja Nemistä, tosin heidän kanssa tunnen itseni eh... vanhaksi. Kallen ja Hobben kanssa sen sijaan tunnen itseni kovinkin saman ikäiseksi. Dagens Nyheterin sunnuntain sarjakuvasivun Tuula mielestäni tekee enemmän työtä ruotsinsuomalaisuuden eteen, kuin kaikki seurat ja järjestöt yhteensä. Vielä on kehuttava satiiripiirtäjät: Jari, Karlsson ja Jouko - niitähän hehkutin usein kotisivullani - Ruotsin puolelta en ole löytänyt oikeastaan muita kuin Göteborgs Postenin PS:n. DN:ssä toki on myös satiiripiirtäjä, mutta häneltä julkaistaan kuvia harvakseltaan ja jotenkin miellän satiiripiirtäjä joka päiväiseksi ilmiöksi, joilta löytyy lohkaisu maailman menoon tuoreeltaan.

Ylempänä mainitsin nettiriippuvuudesta; nyttemin olen huomannut, että olen alkanut päästä siitä eroon. No, Kemppisen luen joka päivä, lehdet selaan ja käyn katsomassa onko tyttäreni kirjoittanut lisää seikkailuistaan, mutta siihen se tahtookin jäädä. Joku päivä sitten luin, muistaakseni GP:stä, mielenkiintoisen kolummin, siitä kuinka uudeksi ja mullistavaksi mainostettu netti on rapautumassa samaan muottiin kuin muutkin mediat; toistelee samoja asioita kuin kaikki muutkin. Kemppistä luen juuri siksi, että hän sanoo jotain muuta, kuin mitä joka päiväinen mediamyllytys pyörittää. Niitä sanojia kun tahtoo olla harvassa.